tiistai 17. syyskuuta 2013

Yhteenlaskuja

Tällä tunnilla teimme pistetyöskentelyä hieman soveltaen. Taululla oli ohje erilaisiin tehtäviin. Tehtäviä oli kolmenlaisia: kirjasen tehtäviä, joissa käytettiin multilinkkejä, tunnustelupussin tehtäviä ja luokittelutehtäviä.


Opettaja ja avustaja olivat koonneet taulun reunalle pusseja, jotka oli numeroitu. Oppilaan tehtävänä oli hakea pussi omalle paikalleen, tehdä tehtävä ja palauttaa pussi sen jälkeen takaisin sille kuuluvalle paikalle. Samalla harjoiteltiin lukujonotaitoja, ja pussit pysyivät järjestyksessä. Pusseista kuuluu kiitos ihanalle avustajallemme, joka on ne ommellut!


Tässä tehtävässä oppilas laittoi kätensä pussiin ja yritti tunnustelemalla selvittää, mikä yhteenlasku pussin sisällöstä voisi muodostua.


Pussissa oli kaksi (tai kolme) multilinkeistä rakennettua pötköä. Niitä piti tunnustella ja laskea kuinka monesta kuutiosta pötköt rakentuivat. Katsoa ei saanut, paitsi lopuksi kun halusi tarkistaa.


Tunnustellut yhteenlaskut kirjoitettiin vihkoon ja laskettiin.


Tämä oli oppilaiden mielestä kiva tehtävä. Yksi tyttö ei meinannut millään lopettaa, vaan olisi tehnyt näitä vaikka koko päivän!

Luokittelutehtävässä sai käydä käytävän puolella luokittelemassa hedelmiä/marjoja ja eläimiä. Näistä kirjoittelinkin jo aiemmin.

Myös multilinkeillä rakentelu oli oppilaista mieluista. Tässä tehtävässä oppilaiden tehtävänä oli rakentaa multilinkeistä torni, jossa oli yhteensä 20 kuutiota. Tornissa piti olla kolmea väriä. 

Tytöt ovat koonneet tornin, jossa on 4 ruskeaa, 6 punaista ja 10 keltaista kuutiota.


Rakennettua tornia vastaava kuva piirrettiin kirjaan ja siitä kirjoitettiin yhteenlasku. 
Tyttöjen tornista kirjoitettiin lasku 4+6+10=20


Kirjan tehtävä: YyKaaKoo 2a
Tänä vuonna meillä onkin mielenkiintoinen kirja käytössä.
Siitä tulossa oma päivityksensä, kun me opet ehditään kirjoittaa!



1 kommentti:

  1. YyKaaKoo kirja vaikuttaa mielenkiintoiselta! En tiennyt, että siitä on jo myös 2. luokan kirjat. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista