sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Noppakerhossa mennään pisteeltä toiselle hymy naamalla

Pidän kollegan kanssa noppakerhoa koulussamme 3.-5.luokkalaisille. Noppiksessa emme etene minkään kirjan mukaan, vaan teemme tarpeellisia perusharjoituksia koskien mm. lukujonotaitoja, lukujen ominaisuuksia, kymppiparien kertausta, yhteen- ja vähennyslaskun sekä kertolaskun kertausta... yms.

Noppis kestää aina 30min kerrallaan ja pitää sisällään 4-5 eri pistettä, joilla kaikilla työskennellään n.5min kerrallaan munakellon määrätessä tahdin. Pyrimme siihen, että vain 1 piste vaihtuisi joka kerta, jolloin meille ei mene turhaan aikaa uusien pisteiden esittelyyn. Pyrimme myös ottamaan yhteisen matikkajumpan alkuun tai loppuun.

Tässä joitain esimerkkejä pisteistä:


Kertolaskujen muodostamista on harjoiteltu tekemällä kortinmukaisia laskuja tötteröistä ja jäätelöpalloista. Välillä myös multilinkeistä, mutta nämä jäätelöt ovat olevinaan paljon mielekkäämpiä. :) Laskukortin takana on oikea vastaus kuvana, joten pari sen vielä sieltä tarkistaa.


Yksi piste on aina tietokoneilla. Luokassani on 3 oppilaskonetta omani lisäksi. Avaamme koneille aina valmiiksi jonkin pelin. Tässä tällä kertaa kasvatetaan lehtiä perhosentoukalle asettamalla lehdet lukusuoran mukaisesti oikealle paikalle. Linkki peliin:



Kissarasioissa on 2 noppaa ja läpinäkyvä muovikansi päällä. Rasiaa heilutetaan ja noppien silmäluvut kerrotaan toisillaan ja lasku ja vastaus kirjataan ylös. Ope juoksee tarkastelemassa...


Lukimat-sivuilta löytyy tulostettavia tyhjiä lukusuora-pohjia:


Olen monistanut pohjia A3-kokoon ja laminoinut, jolloin niitä voi pyyhkimisen jälkeen käyttää uudelleen non-permanent kalvotusseilla. Osaan lukusuorista olen aina tietyin välein jotkit pisteet vetänyt ennen laminointia tussilla ja tämä on oppilaalle merkki siitä, että siihen pitää täydentää tussilla korostetut paikat. Varsinkin 3,4,5 välein olemme lukusuoralla kulkemista jankanneet pohjana kertotauluille.


Lukujen ominaisuuksia pohdimme välillä tämän pelin avulla tai sitten posteljoonileikin avulla. Näin tulee kerrattua parilliset/parittomat luvut, yksi/kaksinumeroiset luvut, ykkösten/kymppien paikka yms...

Noppiksessa on aina tekemisen meininki! Munakellon soidessa kiirehditään seuraavalle pisteelle. Oppilaat tykkäävät tehtävistä niiden ollessa pelin ja leikin omaisia ja kun niitä saa tehdä parin kanssa yhdessä. 30min kuluu vähän turhankin nopeasti. :)

1 kommentti:

  1. Millaista matikkajumppaa? Alan pitää noppista 1lk. Ja olis kiva ottaa joku leikki tai jumppa alkuun.

    VastaaPoista